Miten stressi vaikuttaa ihoon?
Iho ja hermojärjestelmä ovat läheisesti sidoksissa toisiinsa, sillä niiden sikiökautinen alkuperä on sama. Henkinen stressi saa kehon tuottamaan hermosolujen välittäjäaineina tunnettuja kemikaaleja. Ne vaikuttavat lukuisiin eri elimiin, kuten ihoon, ja laukaisevat reaktioita joiden takia;
- ihon uusiutuminen kiihtyy lievästi
- iho on alttiina tulehduksille
- immuunijärjestelmä heikkenee, eikä se pysty taistelemaan tulehdusta vastaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Voiko stressi laukaista psorin?
Stressi itsessään ei riitä laukaisemaan psoria, sillä se on monitekijäinen sairaus, johon liittyy niin geeniperimä, ympäristö- kuin immunologisetkin tekijät. Monissa tapauksissa psorin tiedetään puhjenneen stressaavan tapahtuman jälkeen. Äärimmäiset stressitilanteet, kuten liikenneonnettomuudet tai kuolemantapaukset, tai lievemmät, pitkäaikaisempaa stressiä aiheuttavat perhetilanteet, avioerot ja konfliktit työpaikalla edesauttavat pahentamaan psoria sekä lisäämään uusiutumisia. Ennen kaikkea, sairaus itsessään aiheuttaa stressiä, sillä iholla on merkittävä vaikutus ihmissuhteissa. Näkyvät läiskät, varsinkin kasvoissa ja käsissä, voivat vahingoittaa itsetuntoa ja johtaa jopa masennukseen. Noidankehäksi voi kutsua sitä kun stressi pahentaa psoria, mikä taas lisää stressiä, mikä taas pahentaa psoria jne.
Onko stressaavien tapahtumien ja psorin uusiutumisten välillä pitkä viive?
Useat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että aika stressaavien tapahtumien ja psorin tulehtumisen välillä saattaa vaihdella parista päivästä kuukauteen. Näyttää siltä, että potilailla, jotka pystyvät tunnistamaan taudin laukaisseen stressin syyn, on pidempi väli sairastumisissa kuin niillä, jotka eivät näitä syitä pysty nimeämään.
Voiko stressistä johtuva raapiminen pahentaa läiskiä?
Psori aiheuttaa usein kutinaa, eivätkä monetkaan pysty olemaan raapimatta. Jatkuva raapiminen kuitenkin pahentaa tulehdusta, mikä taas puolestaan lisää kutinaa. Kaiken lisäksi iho vaurioituu jos hilse raavitaan irti tai jos läiskiä ympäröivää ihoa ärsytetään. Psoria sairastavien tulisi löytää keino rentoutua ja katkaista tämä kierre.
Voiko alkoholin nauttiminen stressin helpottamiseksi estää tulehdusten paranemista?
Alkoholin juominen kiihdyttää usein tulehdusta ja keho menettää sinkkiä, ihon paranemisen kannalta olennaista ainetta. Alkoholi aiheuttaa myös maksan vajaatoimintaa, mikä lisää sisäisesti nautittavien psorilääkkeiden haittavaikutusten riskiä. Alkoholistien sairastama psori on usein huomattavasti vaikeahoitoisempi kuin muilla.
Voivatko rentoutumistekniikat auttaa taistelussa psoria vastaan?
Erilaiset rentoutustekniikat saattavat helpottaa stressiä, mikä taas puolestaan voi edesauttaa psorin paranemista. On olemassa myös joitain perussääntöjä stressiä vastaan taisteltaessa:
- Pidä huolta, että nukut tarpeeksi.
- Tee hengitysharjoituksia aamuisin ja iltaisin vapauttaaksesi jännitteitä kehossasi. Jos olet henkisesti vahva, pystyy immuunijärjestelmäsi vastaamaan paremmin tulehduksiin.
Avainasiat:
- Stressaavat elämäntilanteet saattavat kiihdyttää ihon uusitumisprosessia sekä pahentaa tulehduksia.
- Psoria pahentavaa ahdistusta voidaan hoitaa harjoituksin ja lääkityksellä, jos lääkärisi niin suosittelee. Stressiä ei saisi hoitaa alkoholin avulla (se vain pahentaa sairauttasi).
- Kun opit rentoutumaan, voit hallita paremmin sairauttasi ja parantaa elämänlaatuasi.
